Kun luopuu epärealistisesta täydellisyyden tavoittelusta ja tajuaa, että "optimaalinen" ei olekaan yksi ainoa tapa, aukenee aivan uusi mahdollisuus kehitykselle.
Optimaalinen on sitä, että tehdään silloiseen tilanteeseen nähden fiksuja valintoja. Kasataan hyvää perustyötä päällekkäin kerta kerran jälkeen. Säännöllisesti. Kärsivällisesti. Seurataan ja reagoidaan siihen mitä tehdään. Kerätään tietoa.
Ei ole olemassa täydellistä treeniohjelmaa, täydellistä liikettä, täydellistä valmentajaa…
Minäkin haluaisin oikotien kehitykseen ja kaiken mitä haluan saman tien. Valitettavasti se ei kuitenkaan ole todellisuutta.
Kehittävään harjoitteluun kuuluu se, että välillä tuntuu paskalta ja ei huvita pätkääkään. Silloin voi joki heittää salihanskat tiskiin tai katsoa peilistä sitä henkilöä joka on vastuussa. Kehitystä ei voi pakottaa.
Pyritään jatkuvasti löytämään optimaalisempia tapoja tehdä asioita, mutta ei fiksoiduta liiaksi yhteen utopistiseen ajatukseen täydellisyydestä. 💪🏼