Tavoitteellinen harjoittelu elämäntapana

Viikko sitten tuli mittariin 34 vuotta. Ajoittain keskellä arjen kovinta hulinaa tulee omallakin kohdalla mietittyä, että miksi sitä pitää niin tosissaan yrittää vielä treenata ja kilpaillakin useammassa eri lajissa. Tavoitteellinen harjoittelu on 14-vuotiaasta asti ollut ”oma juttuni”. Lajit ovat vaihtuneet, tavoitteet muuttuneet, tekemisen taso vaihdellut. Siitä huolimatta haluan edelleen haastaa itseäni fyysisesti ja psyykkisesti, astua epämukavuusalueelle ja katsoa mihin minusta on. Nyt kun siihen terveyssyistä myös pystyn.

On erittäin OK liikkua ”ihan vain huvikseen” tai esimerkiksi terveysmielessä. Minäkin haluan liikkua niin, että toivon mukaan pysyn terveenä isänä ja puolisona tulevat vuosikymmenet. Tavoitteiden tavoitteellisuus on aina henkilökohtaisia, eivätkä suhteessa toisiinsa ylivertaisia. Liikunnan terveyshyödyt yksinään eivät kuitenkaan itselleni ole koskaan riittäneet. Olen aina kaivannut treenaamiseltani jotain enemmän. Olen valmentanut ihmisiä monenlaisilla tavoitteilla, elämäntapaliikkujia, tavoitteellisia harrasteurheilijoita, mutta nykyään myös itseäni huomattavasti kovempia kilpaurheilijoita.

Omalla kohdallani olen realisti ja kilpailen ensisijaisesti eilistä itseäni vastaan ja en ole tähtäämässä enää korkeimmalle maailman huipulle. Pyrin löytämään jonkin kiinnostavan osa-alueen ja kehittymään siinä omilla edellytyksilläni. Kilpaileminen tuo siihen prosessiin sitoutuneisuutta ja deadlineja.

Tavoitteellinen harjoittelu ja urheilu on opettanut minua sietämään epämukavuutta sekä hankalia paikkoja. Nämä opit ovat auttaneet minua muuallakin elämässäni niin suurempien elämän vastoinkäymisten, kuin ihan arkisten työn ja yrittämisen, sekä perhe-elämän haasteiden kanssa. Epämukavuuden sietokyky auttaa etsimään elämästä hyviä asioita ja työskentelemään niiden eteen.

-Juho