Aloittaessani työskentelyn liikunta-alalla vuonna 2010, laadukasta informaatiota esimerkiksi kehittävästä harjoittelusta, treenien ohjelmoinnista ja voimaharjoittelun fysiologiasta oli vielä huomattavasti vähemmän sekä vaikeammin saatavilla kuin nyt. Tiedon etsiminen ja hakeminen oli varsin haastavaa sekä vaati reilummin aikaa, energiaa ja osaamista.
Tänään harjoitteluaiheista informaatiota taas on nopeasti valtava määrä eri kanavilla kenen tahansa saatavilla, mutta määrästä huolimatta sisällön järkevä suodattaminen, jäsentely ja käytäntöön sekä oikeaan kontekstiin laittaminen parhaan mahdollisen kokonaisnäytön tarjoaman tiedon kokoamiseksi on haastavaa.
Liikunta- ja valmennusalaa on aina riivannut ilmiö, jossa yksittäisille käytännön kokemuksille sekä mielipiteille annetaan todella suuri painoarvo ilman riittävää teoreettista tukea. Monet voima- ja fysiikkavalmennuksenkin ympärillä vaikuttaneet harjoitusmetodologiat ovat rakentuneet yksittäisten gurujen ympärille ja heidän oppiensa täsmentäminen nykyaikaisella informaatiolla jälkikäteen on ollut hidasta. Miksi jokin vaikuttaa toimivan tai vastaavasti ei toiminut?
Tälle ilmiölle on nykyään vastapaino. Etenkin sosiaalisen median sisällä aidosta näyttöön perustuvasta toiminnasta irralleen on syntynyt jonkinlainen irvikuva ns. ”tutkimusnäyttöön perustuvasta toiminnasta”. Tätä termiä käytetään monesti keppihevosena perustelemaan mitä tahansa väitteitä itselle mieluisalla tavalla yksittäisten turkimusartikkelien ja pubmed-linkkien perusteella. Tarkoitusperä on hyvä, mutta laajempi ymmärrys on puutteellinen ja viestinnän lähestymistapa melko agressiivinen. Tämä on vähän kuin liikunta-alan versio iltapäivälehtiuutisoinnista.
Tässä tyylissä pyritään pakonomaisesti murtamaan erinäisiä ”myyttejä”, saalistamaan hiemankaan poikkeavia ajatuksia ja oikealle uudelle tiedolle valaistuneita ylistetään, samalla kun haastajia mykistetään ja kriittistä keskustelua väistellään. Tämä on oikeastaan päinvastainen versio aiemmassa kappaleessa kuvatusta käytännön guru-esimerkistä, mutta nyt yksittäisten informaatiohippusten painorvoa ylikorostetaan ilman mitään todellistä käytännön kokemusta.
Usein informaatio on myös matkalla kärsinyt rikkinäisen puhelimen vaikutuksesta ja menettänyt osan alkuperäisestä merkityksestään. Suuri osa harjoitteluaiheisesta sisällöstä sosiaalisessa mediassa ei ole alkuperäistä, vaan jonkinlaista versiointia ja muunnelmaa aiemmista muiden tekemistä tuotoksista. Tällöin on väistämätöntä, että alkuperäisissä lähteissä esitellyt nyanssit jäävät hiljalleen mustavalkoisuuden alle. Hyviä esimerkkejä tästä ovat viimeaikaiset trendit pitkillä lihaspituuksilla harjoittelusta, voimaharjoittelusta ja loukkaantumisherkkyydestä sekä periodisaation hyödyistä.
Todellisuudessa tällaisella toimintatavalla ei olekaan juuri mitään tekemistä todellisen näyttöön perustuvan toiminnan kanssa ja se on vain eri versio valmennusalan samasta vanhasta haasteesta yhdistää teoriaa ja käytäntöä toimivaksi kokonaisuudeksi. Mustavalkoisella oikein/väärin-ajattelulla ei saa monimutkaisista asiakokonaisuuksista jäsenneltyä kovinkaan hyvää lopputulosta. Kummassakaan tapauksessa ei nähdä metsää puilta. Teoriaymmärryksen tarve ei tietenkään saa johtaa käytännön valmennuskokemuksen ja tuloksia tuottavien käytännön ratkaisuiden väheksymiseen, sillä ne muodostavat pohjan näyttöön perustuvalle toiminnalle.
Näyttöön perustuvassa toiminnassa on olennaista huomioida lajin fyysiset, psyykkiset, tekniset ja taktiset osa-alueet sekä yhdistää ne käytännössä tuloksia tuottavaksi toimivaksi kokonaisuudeksi. On tärkeää ymmärtää liikuntaelimistön rakennetta ja toimintaa sekä analysoida kyseessä olevan lajin fyysiset erityisvaatimukset. Harjoittelun suunnittelun tulee perustua laajempaan ymmärrykseen alan kokonaistutkimusnäytöstä, jota sovelletaan yksilöllisesti urheilijan taustan, testituloksien ja käytännön valmennuskokemuksen pohjalta. Parhaat tulokset saavutetaan, kun harjoitusohjelma yksilöidään vaiheittain ja sitä päivitetään säännöllisesti toteutuneen harjoittelun perusteella.
Jatketaan ihmettelyä!
-Juho
Comments