Ihmisen keho ja liike ovat epäsymmetrisiä ja täydellisen symmetrisyyden tavoittelu ei liene järkevää valmennuksellisesti.
Suoritustekniikat ovat yksilöllisiä, eikä kaikkien tulisi tavoitella tismalleen samaa suoritustyyliä.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö monia asioita voisi pyrkiä tekemään optimaalisemmin, etteivätkö tietyt lainalaisuudet rajaisi ihmisen harjoittelua tai myös symmetrisyyden tavoittelu olisi joissain tapauksissa hyvä asia.
Tavoite määrittää tekemistä. Oletko tavoitteellinen urheilija ja vedät maasta tavoitellaksesi SM-kärkeä voimanostossa omassa painoluokassasi? Tällöin maastaveto on kriittinen lajisuoritus ja sitä tarkastellaan harjoittelussa ensisijaisesti suorituskyvyn optimoimisen ja toisaalta terveiden harjoituspäivien lisäämisen näkökulmasta. Tällöin pienilläkin yksityiskohdilla saattaa olla ratkaiseva merkitys menestyksessäsi.
Oletko kiireinen perheenäiti ja vedät maasta tavoitellaksesi voimaharjoittelun terveysvaikutuksia ja liikunnan iloa elämääsi? Tällöin maastaveto ei ole harjoittelun kannalta millään tavalla edes pakollinen liikevalinta ja pienillä suoritusteknisillä yksityiskohdilla ei harjoittelun alkuvaiheissa todennäköisesti ole ratkaisevaa merkitystä, mikäli tekeminen on perusturvallista.
Pitkään voimaharjoittelupiirejä piinasi ylitarkka ja hyvin mekanistinen perspektiivi liikkumista kohtaan. Oikeita suoritustekniikoita oli vain ja ainoastaan yksi, jokainen ihminen ohjattiin tiettyyn tarkasti rajattuun muottiin. Usein oikea muotti oli kaiken lisäksi se millä tavalla valmentaja itse oli aikoinaan harjoitellut. ns. liikeoptimismi on tehnyt alalle paljon hyvää, sillä se on auttanut tarkastelemaan harjoittelua yksilöllisemmistä lähtökohdista ja asettamaan tekemisen sopivaan kontekstiin yksilön omien tavoitteiden kanssa. Samoin yksitoikkoinen mekanistinen perspektiivi on ottanut sopivasti vaikutteita biopsykososiaalisesta mallista. Toisaalta myös tällainen liikeoptimismi, kuten mikä tahansa viitekehys, voi mennä liian pitkälle. Tällöin tuloksena on vinksahtanut ”anything goes”-ajattelu, jolloin suoritusteknisiin asioihin suhtaudutaan turhan välinpitämättömästi.
Harjoittelun toteutukseen on usein olemassa enemmän tai vähemmän optimaalisia tapoja, joita tavoitella käytössä olevan ajan puitteissa. Sama ajatus koskee symmetrisyyttä. Välillä täytyy nähdä metsä puiden joukosta, välillä taas puu metsän joukosta.Yksilöllisyyden varjolla ei sovi perustella itselleen mitä vain. Tietyt lainalaisuudet määrittävät ne raamit minkä sisällä liikumme ja yksilöimme ihmisen harjoittelua. Ihminen on yksilö, mutta aina ihminen tiettyjen ehtojen sisällä.
-Juho
Comments